Kuva: Pinterest
Heips! Anteeksi venynyt postausväli… Oli tarkoitus julkaista jotain ennen leiriä, mutta en ehtinyt. Se hyvä puoli tässä on, että tämä on kirjoitusleiri, joten uutta julkaistavaa riittää! Tämän tarinan kirjoitin harjoituksessa, jossa jokaiselle annettiin lappu, jossa oli jokin lainaus, ja sen ympärille piti keksiä tarina. Alkuperäisessä versiossa lainaus oli mukana, mutta se ei oikein sovi siihen, joten poistin kyseisen pätkän tätä varten.
Vanha mies kävelee hitain, horjuvin askelin. Hiekka nostattaa tomupilviä hänen jalkojensa edelle.
Horisontissa häämöttävä kylä on, oli, on hänen kotinsa. Hän on jo kuulevinaan muiden lasten naurun takanaan.
Nuori poika istuu talonsa takana. Hän uskoo, ettei koskaan jätä kotiaan, turvallista lähdettä, joka sammuttaa janon. Silti hän katselee mietteissään kauempana kävelevää hahmoa, aurinkoa vasten erottuvaa siluettia. Matkalaista.
Vanha mies tietää, ettei pärjää enää kauaa ilman vettä. Leili on tyhjä, mutta hän sammuttaa janonsa muistojensa valtamerillä, vesiputouksilla ja sateessa rikkoutuvilla lammikoilla.
Poika katselee polttavaa aurinkoa niin suoraan kuin pystyy, ja kääntää sitten katseensa äkkiä pois. Hänen silmiinsä jää leijumaan sokea piste, joka katoaa vähitellen. Hän alkaa pikkuhiljaa nähdä maailman mittasuhteet, hän on siinä iässä, ja koti kutistuukin liian nopeasti silmissä kelluneen täplän kokoiseksi… Kunnes katoaa.
Mies astelee määrätietoisesti eteenpäin, vaikka keho paneekin vastaan joka kerta vähän enemmän. Mielessään hän on taas Lontoon kaduilla, Rooman kirkkaassa auringossa, keskellä sinivihreää, kylmää merta. Ja tietysti hän on myös välivaiheissa – matkalla, rajalla.
Poika katsoo kultaisia dyynejä tarkasti. Ne näyttävät kaikki samanlaisilta, joka päivä, mutta oikeasti ne ovat aina liikkeessä tuulen mukana. Hän tuntee sisällään janoa, jollaista ei ole ennen kokenut. Hän kaipaa muualle, hänen sydämensä lähtee lentoon ja näkee kaiken kerralla. Poika nousee seisomaan.
Mies on jo lähellä kylää, jos hän huutaisi, ihmiset siellä kuulisivat hänet. Hän on aina palannut sinne ajatuksissaan, tarkistanut, miten kaikki voivat. Varsinkin eräs poika, joka kulkee silmät auki, vaikka valo häikäisee. Mies tietää, mikä on ongelma veden lähellä asumisessa; silloin ei ikinä ehdi huomata, kuinka janoinen on.
Poika astuu portista ulos samalla hetkellä kuin vanha mies sisään. Mies istahtaa tyynesti aidan sisäpuolelle ja nyökkää, poika taas vilkuttaa äidilleen, joka ei näe sitä. Mies ei enää koskaan lähde eikä poika palaa, mutta hetken ajan nuo kaksi samaa ihmistä eri ajoista näkevät toistensa läpi.
Kurre
Olinks Eka!
Kurre
Mä olin kerrankin eka, keksi tänne! Mä oon yleensä se, joka kommentoi vasta parin viikon päästä😂
Tää tarina oli tosi hyvä, muttei kuitenkaan parhaimmista sun blogissa. Toi loppu – upeaa Bianca!❤
Olivia
Kiitos! Saat keksisi… 🍪 Mutta Kurre rakas, ei tarvitse laittaa erillistä viestiä siitä, että on eka. 😂
Kissa_fani
Loistava tarina! Loppu oli paras!✨
Olivia
Kiitos! 💜
Linnea
Ensimmäinen lukukerta: Njääh, ei mikään paras teksti.
Sitten päätin lukea tämän uudestaan!
Yksi sana: UPEA! Tämä kertomistyyli oli loistava ja varsinkin alku ja keskikohta olivat todella hyviä! Lopussa mä sekosin omissa ajatuksissani, joten tykkäsin enemmän alusta 💙💙💙
(Olen yllättynyt jos sait yhtään selvää tästä sekavasta kommentista)
Olivia
Kiitos, Lini! 🧡 Hyvä, että toinen lukukerta paransi asiaa. Ja joo, tämä on paikoitellen ehkä vähän sekava :D
Taco
Aivan ihana, vaikka en ehkä pidä tän tyyppisistä tarinoista.. Ehkä toinen lukukerta hetken päästä auttaisi, kuten Linskillä? 🧡✨
Olivia
Ehkäpä se auttaisi ;) Kiitos kuitenkin!
Fiksutyyppi
Jess, VIHDOINKIN uutta luettavaa!! Mun piti lukea tää oikeesti neljä kertaa ennen kuin pääsin sisälle… Ja siltikin, mä pidin tästä, mutta en mitenkään ihastunut totaalisesti, kuten moniin sun teksteihin. Okei, mä en nyt osaa oikein sanoa tästä mitään kritiikkiä tai erityisen onnistunutta… Sanotaan vaan, että tämä oli tosi hyvin kirjoitettu!
Ps. Voitko julkaista jotain seuraavan neljän päivän sisällä, etten kuole totaalisesti tylsyyteen🥺
Olivia
Tack, Fikke! Ja joo, mä voin. Pitäähän se tauko jotenkin korvata! :D
Perho
Ei mikään paras teksti! Mutta silti totta kai tykkäsin! Loppu oli paras. <3
Olivia
Kiitos! 💚 Hmm… En kyllä osaa ikinä ennakoida, mistä pidätte ja mistä ette. Arvalla menee :D
Ester
Wau, upeaa, oikeasti! Tässä oli jotain… Voi liittyä siihen, että sain juuri luettua Kaikki viimeiset sanat ja John Green -tyyli on vielä vahvasti päällä, mutta mulla on tunne, että tää on vasta prologi, ja itse tarinassa aavikolla on suuri symbolinen merkitys… 😃 Okei, okei, mun pitäisi lukea vähemmän John Greeniä. Joka tapauksessa, tämä teksti menee heittämällä Suosikkini Oipan blogista -listalle!!
Olivia
Okei, ihan ekaksi: KENENKÄÄN EI PITÄISI LUKEA VÄHEMPÄÄ JOHN GREENIÄ. IKINÄ. Mutta kiitos, ja kiva, että tykkäsit!
Ps. Mielipide kirjasta…?
Pps. Tulikin tuosta mieleen, että mitäköhän mun lukupäiväkirjalle kuuluu…?
Ester
Mielipide Kaikista viimeisistä sanoista? No, lyhyesti: Nääh. Alaska oli täysi Margon kopio ja Miles sen-Margon-jätkän-jonka-nimeä-en-muista. Alaska oli kettumainen, epäuskottava ämmä, ”Lyllerö” oli tylsä, juoni oli ok-. Ja vaikka juoni olisi ollut mestarillinen, se ei olisi saanut anteeksi karmivia virheitä kahdessa tärkeimmässä hahmossa.. Joten ei, en tykännyt :D
Olivia
Quentin oli se nimi, pakko sanoa se ensin… Ja mä olen suorastaan järkyttynyt tuosta. Se oli aivan loistava kirja, ja mua ei ainakaan haitannut kirjojen hahmojen samankaltaisuus. Mutta ei voi mitään, jos ei tykkää niin sitten ei tykkää…
*surullinen*
Ester
Voi Bikke parka :D Mutta hei, kyllä aun pitäisi myöntää, että se oli aika… Huono. XD
Olivia
Hei! Älä lyö lyötyä! Ja sitä paitsi se on MAHTAVA kirja, enkä mä ikinä tule sanomaan siitä mitään muuta.
Oona
Hyvä teksti, jotenkin, jonkun kirjan tyylinen jonka olen lukenut joskus :D Voin sanoa, että paikoin ”poika” loi tekstistä sekavan ja ns unohtui, että mies on enemmän päähenkilö kuin poika, sillä ainakin minun mielestäni se on niin :D
Ps. Essi sä et voi olla pitämättä Alaskasta! Ja Lyllerö oli mahtava niiden mahtavien kohtien takia mille kirjaimellisesti nauroin ääneen. Xd Q ja Lyllerö olivat samankaltaisia, mutta Margossaja Alaskassa näen paljon vähemmän samankaltaisuuksia, sillä Alaskan luonne on paljon, miten sen nyt sanoisi, ronskimpi? Rohkeampi? Poikamainen? Ehkä joku noista se olisi yhdellä sanalla selitettynä. Xd
Olivia
Kiitos! Ehkä poika jäi vähän varjoon, sillä hänellä ei ollut tarinaa, mutta miehellä oli jo…
Oikein, Margo ja Alaska EIVÄT ole niinkään samanlaisia. Margo yritti etsiä jotain, mutta ei tiennyt, mitä; Alaska tiesi jo liikaa, eikä halunnut enää mitään uutta. He ovat samankaltaisia, mutta eivät samoja!