Ensiksi ilmoitusasia: pudotan postausvälin virallisesti kertaan viikossa, ja se on oikeastaan aina lauantai tai sunnuntai. Arkisin en kerta kaikkiaan ehdi.
Ja kyllä kiitos, ehdottakaa parempaa nimeä. Lopussa olevat lyriikat eivät välttämättä ole kovin toimivia, mutta puolustaudutaan vaikka sillä, että ne eivät olekaan minun kirjoittamiani, vaan tarinan kertojan… :D
Muistoissani lähtöpiste on hämärä. Oliko se ensimmäinen musiikintunti, metsänvihreä plektra ja naarmuinen kitaran selkä? Spotifyn patistelemana lempiartisteiksi merkityt Juha Tapio, Ellinoora ja Antti Tuisku, jotka väistyivät pian muiden tieltä? Varastosta löytynyt ukulele, jonka äiti antoi minulle koristeeksi? Aivan sama, ei sillä ole väliä, mistä tämä alkoi. Matkalla on väliä.
Sillä oli väliä, kuinka painelin varovasti pianon koskettimia, kun ketään ei ollut kotona, tai sillä, kuinka teippasin laulujen sanoja seinille. Kuuntelin kuulokkeista musiikkia niin kauan, että osasin laulaa mukana jok’ikisen kohdan, ja lopulta heitin ne mäkeen ja aloin laulaa omia versioitani. Googlasin uusia sointuja, opettelin ne kaikilla soittimilla, jotka sain käsiini ja hyräilin lauluja taukoamatta.
”Mikä laulu tuo on?” veljelläni oli tapana kysyä.
”Nirvanan Come As You Are”, vastasin. Stronger, Peltirumpu, All Too Well, Bussi 17, Ignorance, Daisy Eyes, Lumi teki enkelin eteiseen, Dance, Dance, Yesterday, Uptown Funk, Needled 24/7, Respect, Ollaanko tämä kesä näin?, Bohemian Rhapsody, Flowers and Birds, Patience. Ja niin edelleen. Hän ei koskaan väsynyt kyselemästä, ja joskus huomasin hänen kuuntelevan mainitsemiani lauluja omassa huoneessaan.
Eräänä päivänä päässäni alkoi pyöriä pieni melodia, enkä osannut vastata, kun hän kysyi, mikä se oli. En osannut yhdistää siihen myöskään mitään sanoja, joten oletin keksineeni sen itse. Pikainen googlaus vahvisti asian, sillä karkeasti nuoteiksi muunnettunakaan pätkä ei vastannut mitään olemassa olevaa laulua. Kehitin siihen lyhyen sointukierron, mutta en millään keksinyt sanoja, joten jätin koko jutun pöytälaatikkoprojektiksi.
Vaikken haluaisi myöntää sitä, se hetki, kun pommi putosi, oli tärkeä myös.
Äidin ääni puhelimessa pätkivänä, kun yritin kävellä kohti keskustaa ja kuunnella hänen asiansa samalla.
”Tule kotiin, nyt heti -”
Rahinaa ja pätkimistä, äidin tyrskähdyksiä, joilla hän peitteli itkua. Ja silloin kaikki musiikki vain hiljeni.
En muista mitään siitä seuraavia hetkiä, en edes hautajaisia. Muistan vain sen, kuinka pari viikkoa myöhemmin istuin maassa hänen hautansa edessä. Vihelsin muutaman lyhyen nuotin siitä laulusta, joka ainoana oli jäänyt vaille vastausta.
Mitä sinä vihellät? Mikä laulu tuo on?
”Taidan tietää sen nyt”, kuiskasin.
Kotona kirjoitin kauan. En välittänyt riimeistä enkä edes tarkasta rytmistä – kirjoitin vain ylös, mitä tunsin, vaikken ollutkaan ikinä ollut mikään sanaseppo. Se rauhoitti pakokauhuista kehoani. En pystynyt lukemaan kirjoittamiani tekstejä, sillä tiesin kertoneeni kaiken niin rehellisesti, että murtuisin yrittäessänikin. Laitoin paperit nuottien seuraksi pöytälaatikkoon.
Sen jälkeen pakotin elämäni jatkumaan normaalina. Kävin lukiota, opiskelin musiikin teoriaa – tietysti, aina musiikkia – ja joitain sivuaineita. Sain ystäviä. Soitin kitaraa. Unohdin menneisyyden haamut, mutta lähtiessään ne tuntuivat vievän minusta jotain mukanaan.
Vaikka ne lähtivät, ne tulevat aina takaisin.
Kun olin muuttamassa omilleni, löysin paperit jälleen. Pamautin oven kiinni muuttolaatikkoa raahaavan isäni edestä ja luin ne läpi. Olin liian järkyttynyt edes itkeäkseni. Kerroin niissä veljestäni, hänestä aina vain lisää, mutta kertosäkeeksi sopivin kappale muistutti, että tiedot olivat vanhentuneita. Ettei minulla ole veljeä.
Tiesin siinä kohdassa, että minun oli saatava se laulu loppuun. Aloin työstää yksinkertaista sävelkulkua paremmaksi, lisäsin rummut mukaan ja kieputin kitaran osuutta monimutkaisemmaksi. Muokkasin myös sanoja – otin pois nimet ja kaikkein henkilökohtaisimmat asiat, muutin tarinan helpommin seurattavaksi. Tiesin kai jo silloin, etten tehnyt laulua vain itseäni varten.
Puhuin levy-yhtiön kanssa, pakit tuli. Puhuin toisen ja kolmannen. Sävelsin muita lauluja ensimmäisen seuraksi ja käytin viikon ajan yöuneni siihen, että rakensin kuvanmuokkaussovelluksilla albumille kuvan. Kokomusta tausta, keskellä valokuva pienestä pojasta tasapainoilemassa tukin päällä. Lopulta eräs levy-yhtiö huoli sen, ja se oli ilmeisesti heille kannattava diili, sillä muutamat albumin laulut kohosivat heti melkoisille listasijoituksille.
En aio valehdella: se yksi laulu oli veljelleni ja vain hänelle, mutta olen silti iloinen ensimmäisen albumini menestyksestä. Olin aina sisimmässäni tiennyt, että halusin elättää itseni musiikilla.
Ostin muutaman vuoden päästä divarista oman levyni vain siitä ilosta, että saatoin tehdä niin. Se alkoi kuitenkin tuntua merkityksettömältä hetken päästä, joten käänsin askeleeni hautausmaalle ja jätin levyn kukkien joukkoon.
”Sitä minä hyräilen”, sanoin hiljaa.
Ja nyt seison täpötäydessä bussissa ja näen, kuinka edessäni istuvan tytön Spotify arpoo satunnaistoistolla seuraavan laulun. Siinä on se sama kansikuva, jonka olen nähnyt niin monta kertaa, keskeneräisenä ja valmiina. Hänellä on kuulokkeet päässä, mutta tiedän tarkalleen, missä kohtaa laulu on. Uskomatonta. Ajan oman pysäkkini ohi seuraten minun lauluani jonkun muun elämässä.
Naisen ääni puhelimessa, kohisevana ja katkeilevana
Mutta sanoja ei tarvita
Hetkiä, joista ei ole paluuta
Hetkiä, jotka viiltävät hermoja
Hetkiä, jotka tappavat jo valmiiksi kuolleita
”Mitä oikein hyräilet?”
Etkö tiedä, laulua sinulle
”Se kuulostaa kauniilta!”
Rakas se on valhetta, et koskaan päässyt sanomaan tuota
Sain lauluni valmiiksi liian myöhään
Kuinka muistelen keskellä unetonta yötä
Sekunnin mittaisia hetkiä
Lapsuuden leikkejä
Huomiselle jääneitä sanoja
En haekaan sinua tänään
Koulun pihalta
Herätyskello valmiina aamuun kaupan kassalla
Mitä väliä vaikka en nousisikaan
Öitä, joina nousen tuhkasta
Öitä, joina leimahdan palamaan
Öitä, joita en voi enää erottaa toisistaan
”Mitä oikein hyräilet?”
Etkö tiedä, laulua sinulle
”Se kuulostaa kauniilta!”
Rakas se on valhetta, et koskaan päässyt sanomaan tuota
Sain lauluni valmiiksi liian myöhään
Kuinka muistelen keskellä kirkasta päivää
Luotuja muistoja
”Me vastaan aikuisia”
Kiireisiä heippoja
Aamupalapöydällä sinä viimeisenä aamuna
Ennen kuoleman kelloja
Kirjekuoria isältä
Kyyneleitä pullossa äidiltä
Tiedäthän, voisit palata yhä
Ovi pysyisi auki
Karmit revittäisiin irti
Me etsisimme avaimen
Kai nyt tekisimme kaikkemme
Auttaisi se tai ei
Ei kai se auttaisi, kun et taida kuulla
Näitäkään viestejä
”Mitä oikein hyräilet?”
Etkö tiedä, laulua sinulle
”Se kuulostaa kauniilta!”
Rakas se on valhetta, et koskaan päässyt sanomaan tuota
Sain lauluni valmiiksi liian myöhään
Niin, liian myöhään
Fiksutyyppi
Sun postausväli on ollut vaikka kuinka kauan varmaan alle kerran viikossa -_- Mutta joo, postaus… Se oli kyllä hyvä, muttei mitään mun lemppareita. Saattaa johtua tosin myös siitä, ettei mulla ole oikein mitään samaistumispintaa tähän 😅 Lyriikat näyttää ainakin mun silmään hyvältä, mutta en ole tosiaan mikään paras arvostelija… Ne kuitenkin täydensivät tarinaa hyvin!
Olivia
Joo, mutta nyt se on VIRALLISTA. :D
Tack! Joo, arvattavissa oli, että minkäänlaiset musiikkijutut ei uppoa suhun. Hyvä, jos lyriikat toimivat ja tarina oli ainakin kelvollinen!
NEKKU
Umm… En tiedä mitä mieltä olen tästä. (Ja se on melko harvinaista😅) Tää oli kaunis ja jotenkin… Ympyrä sulkeutui lopussa. (En. Osaa. Selittää.) Silti tästä puuttuu jotain. En vain tiedä mitä! 😫*Menettää kärsivällisyyden* Musiikki on best ja noi lyriikat lopussa oli hyvä lisäys. Eli sanotaanko, että tämä oli ihan hyvä idea ja kaunis teksti, vaikka jotain jäikin puuttumaan. 🎶 Nyt lopetan tän mun sekalaisen sanojen sekasotkun tähän. Kiitos ja heihei! 😂✨
Olivia
Kiitos! 🧡 Joo, mä oikeastaan tajuan, mitä sä tarkoitat… Kun vain tietäisi, mitä se jotain on! >:(
Vilja
Voi kyllä, aivan FANTASTINEN. USKOMATONTA. Siis… siis… MITEN?! Mitenmitenmitenmiten…?
En tiedä, miten vaikutuin tästä näin paljon, mutta tämä teki minuun todella suuren niin sanotun wau-efektin. 💚 Tämä tarina, jonka kertoja tässä kertoo, on niin koskettava ja ihana, että sitä wau-efektiä on aika hankala välttää. Siirtyy yhdeksi parhaaksi postaukseksi täältä!
Olivia
Oi kiitos! Ihanaa, että tykkäsit 💛
Kisu
Tosi hyvä postaus Omppe! Niinkuin fiksu jo sanoi; ”Mutta joo, postaus… Se oli kyllä hyvä, muttei mitään mun lemppareita”, olen aika lailla samaa mieltä…
Olivia
Kiitos! ❤️
Perho
Olen samaa mieltä, että lopun sanat eivät ihan osuneet ihan kohdalleen. Mutta muu tarina itse kyllä! Ja koska tämä kommentti ei näytä muuten uskottavalta, niin turvaudun ISOIHIN KIRJAIMIIN!
Eli UPEA TEKSTI OLIVIA! UPEA X1000! ❤️ Olen Viljan kanssa samaa mieltä, yksi lemppareistani tästä blogista! Jotenkin lumosit minut. En osaa selittää, pahoittelut. Harva teksti tekee minut tällaiseksi. Vielä kerran UPEA teos, sinussa on tosiaan ainesta vaikka mihin! 🤍😉
Olivia
Oi kiitos! 💚 Aivan mahtavaa, että pidit tästä, ja olen aika samaa mieltä siitä lopusta. Pitäisi kai harjoitella enemmän lyriikkojen kirjoittamista…
Linnea
Mun mielestä noi sanat sopi tähän tosi hyvin ja ne oli hyvin kirjoitettu 💙 Mä tykkäsin tästä postauksesta ja mulle tuli tästä mieleen se mun Rakkauden säveliä -teksti. Vähän erilaisena ja PAREMPANA versiona 😅✨ Anyways kauniisti kirjoitettu!
(Tuntuupa oudolta kirjoittaa näin asiallinen kommentti kun äsken vedin täydellisen fan girl-modin päälle kun kirjoitin kommentin Annille xd)
Olivia
Se, että molemmissa aiheena on musiikki, ei tee niistä samanlaisia, eikä se todellakaan tee tästä parempaa. Mutta kiitos! 💙😀
Oona
Ihana tarina! Tää on oikeesti kaunis <3 Nimestä tuli jotenkin greenmäinen fiilis, mutta se sopii. Ihana tarina rakas Olli, tässä oli sielu✨
Oona
Ohops, tuo tuli vahingos sil käyttäjäl mitä käytän MS:ssä, no eipä se kai haittaa :D
Olivia
Kiitos! 💛🧡❤️ Mä en kyllä näe sitä yhteyttä, jos siis puhut John Greenistä, mutta anyways. Ja ei haittaa ei :D
sofu
Myöhässä, mutta pakko sanoa että ✨️IHANA✨️ tarina. Mun fantasiaan nykyään totutetut aivot ei vaan pysty analysoimaan tätä, vaikka yritän keksiä muutakin.. no kuitenkin, tein tuohon lopun biisiin huvin vuoksi sävellystä yhdellä sivustolla (laulettuani tota biisiä 10 kertaa xd), ja siitä saa linkkejä halutessaan niihin sävellyksiin- JA SITTEN POISTIN SEN SÄVELLYKSEN VAHINGOSSA. Oisin muuten linkittänyt sen sävellyksen, ja nyt ärsyttää xd.
✨️💙Moikka💙✨️
Olivia
Apua, kiitos! 💚 Ihanaa, että joku piti mun räpellyksistä noin paljon 😂 Mutta äääähh, harmi, että se poistui, olisin todellakin halunnut kuulla! :(
Anni
*Vaihdetaan lempipostausta linkinvaihtolaisten esittelyyn*
En valehdellut, mä oikeasti vaihdoin tämän sinne. Käy vaikka katsomassa.
Mutta siis. IHANA IHANA IHANA, UPEA UPEA UPEA. Ihan tosi tosi tosi tosi ihana. Pitääkö tätä edes perustella? Ai pitää? Okei. Noh. Sanavalinnat – toimii, juoni – toimii, laulun sanat lopussa (älä väitä vastaan) – toimii, kirjoitustyyli – toimii, alku – toimii, loppu – toimii, keskikohta – toimii, kaikki – toimii. Nimi on ainut, joka ei ehkä ihan toimi, mutta unohdetaan nyt se. Ei kritiikkiä, ei negatiivista palautetta, vain TÄMÄ ON IHANA, USKO TAI ÄLÄ, TAIDETTA. Loppu.
Olivia
Apua, kiitos!! 💙💙 Ihanaa, että sä pidit tästä noin paljon! Ja kyllä, se nimi on surkea… :l